Metsä on meille suomalaisille enemmän kuin vain puita; se on kansallisaarteemme, taloutemme selkäranka ja sielunmaisemamme peili. Suomen metsäpolitiikalla on pitkät perinteet, ja se on jatkuvassa kehityksessä vastatakseen aikamme haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Tässä artikkelissa minä tarkastelen metsäpolitiikkamme taivalta aina historiallisista juurista nykypäivän kiperiin kysymyksiin, unohtamatta tulevaisuuden suuntaviivoja. Elämme aikaa, jolloin metsien merkitys korostuu entisestään niin ilmastonmuutoksen hillinnässä, luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa kuin uudenlaisen biotalouden rakentamisessakin.
Juuret syvällä historiassa – Suomen metsäpolitiikan varhaisvaiheet ja kehitys
Varhaiset käyttömuodot ja niiden säätely
Suomen metsien käyttö ja sitä ohjaava politiikka on kokenut mittavia muutoksia vuosisatojen saatossa. Varhaisina aikoina, kuten kaskiviljelyn ja tervanpolton aikakausilla, metsien käyttöön liittyvät huolet eivät niinkään kohdistuneet puun riittävyyteen vaan pikemminkin työvoiman saatavuuteen. Kuten historialliset tarkastelut osoittavat, metsätyöt saattoivat kilpailla työvoimasta maatalouden kanssa, kun taas esimerkiksi polttopuun hankinta ei aiheuttanut vastaavaa ongelmaa. Ajan myötä kamppailu metsien parhaasta käyttömuodosta kääntyi yhä vahvemmin metsäteollisuuden eduksi, ja kiistat siirtyivät koskemaan sitä, kuka hyötyy metsien kasvavasta arvosta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että myös metsien suojelulla on Suomessa pitkät perinteet.
Valtion roolin vakiintuminen ja Metsähallituksen perustaminen
Valtion rooli metsien omistajana ja hallinnoijana ulottuu kauas. V. Lihtosen vuonna 1949 julkaiseman artikkelin mukaan valtionmetsien historia Suomessa alkaa jo 1400-luvulta, jolloin Suomi oli osa Ruotsia. Merkittävä virstanpylväs oli Metsähallituksen, silloisen Forest Servicen, perustaminen vuonna 1859, joka loi pohjan järjestelmälliselle valtionmetsien hoidolle. Artikkelissaan Lihtonen kuvaa, kuinka valtionmetsien hoito perustui liiketoimintasuunnitelmiin, jotka pohjautuivat metsien inventointiin ja pitkän tähtäimen hoitosuunnitelmiin. Haasteitakin riitti: valtionmetsät sijaitsivat usein kaukana teollisuudesta ja asutuskeskuksista, mikä vaikutti puutavaran kysyntään ja hintaan, erityisesti pienikokoisen puun osalta. Flottaus oli pääasiallinen kuljetusmuoto, ja valtionmetsien alhaista tuottoa kritisoitiin toisinaan ankarastikin.
Vuoden 1886 metsälaki ja asiantuntijavallan nousu
Yksi suomalaisen metsäpolitiikan kulmakivistä on epäilemättä vuoden 1886 metsälaki. Kuten usein on todettu, tämä laki oli aikanaan edistyksellinen, sillä se asetti velvoitteen metsän uudistamiselle hakkuiden jälkeen. Tämä periaate – että metsää ei jätetä hakkuun jälkeen oman onnensa nojaan – on edelleen voimissaan ja keskeinen osa kestävää metsätalouttamme. Historiallisesti metsäpolitiikan muotoutumiseen ovat vaikuttaneet myös asiantuntijavallan kehittyminen, esimerkiksi Mera-ohjelmien (Suomen laajamittaisten metsänparannusohjelmien) kaudella, sekä etujärjestöjen kasvava vaikutusvalta, kuten Metsä 2000 -ohjelman (merkittävän kansallisen metsästrategian) valmistelussa nähtiin. Nämä kehityskulut ovat osa laajempaa tarinaa siitä, miten metsäpolitiikka on Suomessa muotoutunut erilaisten intressien ja tiedon ristipaineessa, kuten ”Metsäpolitiikka valinkauhassa” -julkaisun tapaustutkimukset valottavat.
Nykypäivän metsäpolitiikan kulmakivet ja lainsäädännön kehitys
Keskeinen lainsäädäntö: Metsälaki ja metsätuholaki
Suomen nykyistä metsien hoitoa ja käyttöä ohjaavat useat lait ja säädökset, joista keskeisimpiä ovat metsälaki ja metsätuholaki. Metsälain (1093/1996) tavoitteena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Se korostaa monikäyttöä, kestävyyttä, biologisen monimuotoisuuden turvaamista, metsien uudistamisvelvollisuutta ja metsänomistajan päätösvaltaa. Metsätuholaki (1087/2013) puolestaan keskittyy metsätuhojen, kuten hyönteisten ja tautien aiheuttamien vahinkojen, ehkäisyyn ja torjuntaan. Näiden lakien rinnalla metsätalouden kannustinjärjestelmästä annettu laki (Metka, 71/2023), joka korvasi aiemman kestävän metsätalouden rahoituslain, pyrkii edistämään kestävää hoitoa valtion tuella, painottaen muun muassa metsätieverkon ylläpitoa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista, vaikkakin toimenpiteet ovat usein vapaaehtoisia tuen saamiseksi.
Lakimuutosten 2015 vaikutukset ja arviointi
Vuonna 2015 voimaan tulleet metsälain ja metsätuholain muutokset ovat olleet merkittävässä roolissa viime vuosien metsäpolitiikassa. Näiden lakimuutosten arviointi on tarjonnut tärkeää tietoa niiden toimivuudesta ja vaikutuksista. Tavoitteina olivat muun muassa metsänomistajien valinnanvapauden lisääminen, metsätalouden kannattavuuden parantaminen ja metsien monimuotoisuuden turvaaminen. Arvioinnin mukaan metsien uudistamisikä on laskenut ja uudistamisjäreys kasvanut nopeamman kasvun myötä. Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus on kuitenkin käynnistynyt hitaasti, vaikka metsänkäyttöilmoituksissa sen osuus onkin yleistynyt. Metsänomistajien tyytyväisyys nykyisiin menetelmiin on lisääntynyt, mutta samalla on kasvanut epävarmuus jatkuvan kasvatuksen soveltamisesta. Huolestuttavaa on, että metsälain 10 §:n mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen pinta-ala on arvioitu pienentyneen lakimuutoksen seurauksena, mikä on vastoin lain tavoitetta parantaa monimuotoisuuden turvaamista. Vaikka suuri osa tästä on vähäpuustoisia soita, puustoisilla kohteilla statuksen poistolla voi olla merkittäviä negatiivisia ekologisia vaikutuksia.
Metsätuhojen hallinta ja hallinnolliset kevennykset
Metsätuholain osalta arvioinnissa tarkasteltiin erityisesti hyönteistuhojen torjuntaa ja juurikäävän torjuntavelvoitetta. Kirjanpainajan osalta todettiin, että kuorellisen kuusipuutavaran poistopäivämäärät eivät ole olleet riittäviä tietyillä vyöhykkeillä, ja esimerkiksi B-vyöhykkeen takarajaa tulisi aikaistaa. Ytimennävertäjän osalta merkittäviä tuhoja ei ole esiintynyt, mutta torjunnan tehokkuuden arviointi vaatii lisätutkimusta. Juurikäävän pakollinen torjunta ja siihen liittyvä omavalvonta näyttävät parantaneen kantokäsittelyn laatua, vaikka seuranta-aika onkin ollut lyhyt. Esityksiä on tehty torjuntavelvoitteen laajentamisesta mäntyvaltaisille turvemaille ja alueellisen rajauksen tarkastelusta ilmastonmuutoksen vuoksi. Hallinnollisen taakan keventyminen, esimerkiksi taimikon perustamisilmoituksista luopuminen, on ollut yksi lakimuutosten tavoitteista, mutta tämä on samalla saattanut heikentää metsävaratiedon laatua.
Kansallinen metsästrategia 2035 – kohti kasvavaa hyvinvointia
Suomen metsäpolitiikan nykyistä suuntaa viitoittaa vahvasti uusi Kansallinen metsästrategia 2035, jonka Kansallinen metsäneuvosto hyväksyi joulukuussa 2022. Tämä strategia on luonteeltaan kasvustrategia, joka pyrkii edistämään sekä metsien ja liiketoiminnan kasvua että hyvinvointia metsistä ja metsille. Sen uudistamisen tarve kumpusi metsäalan toimintaympäristön nopeista kansallisista ja kansainvälisistä muutoksista. Valmisteluun osallistettiin laajasti sidosryhmiä, ja strategia ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet sekä metsien tärkeän roolin ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. On huomionarvoista, että strategia pyrkii yhdistämään ihmiset, ympäristön ja talouden vastuullisen hyvinvointitalouden hengessä.
Strategian visio ja päätavoitteet
Strategian visiona on ”Kasvavaa hyvinvointia metsistä ja metsille”. Tämän vision saavuttamiseksi on määritelty neljä strategista tavoitetta: Ensinnäkin, Suomi on vastuullisen ja uusiutumiskykyisen metsäalan kilpailukykyinen toimintaympäristö. Toiseksi, metsät ovat aktiivisessa, kestävässä ja monipuolisessa käytössä. Kolmanneksi, vahvistetaan metsien elinvoimaisuutta, monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä. Ja neljänneksi, vahvistetaan metsäalan tietoperustaista ohjausta ja osaamista. Nämä tavoitteet ovat kunnianhimoisia, mutta välttämättömiä, jotta voimme turvata metsiemme tulevaisuuden.
Keskeiset hankkeet ja sidosryhmäyhteistyö
Jokaisen strategisen tavoitteen alla on joukko alatavoitteita, joita pyritään saavuttamaan kolmen keskeisen hankkeen avulla. Nämä hankkeet, jotka koostuvat konkreettisista toimenpiteistä, ovat: metsien kasvu, talousmetsien luonnon monimuotoisuus sekä metsäalan uudistuminen ja kilpailukyky. Strategian valmisteluun liittyi myös riippumaton ennakkoarviointi, jossa todettiin sidosryhmäosallistumisen olleen monipuolista ja eri tahojen odotusten tulleen hyvin huomioiduiksi. Vaikka WWF Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto jättivät eriävän mielipiteen, ne ilmaisivat halukkuutensa jatkaa yhteistyötä strategian toimeenpanossa, mikä kertoo yhteisen keskustelun tärkeydestä.
Ilmastonmuutos, monimuotoisuus ja hiilinielut – metsäpolitiikan polttopisteessä
Ilmastonmuutoksen uhat Suomen metsille
Meidän on tunnistettava, että Suomen metsät ovat elintärkeitä paitsi taloudellemme, myös ilmastonmuutoksen hillinnalle, hiilensidonnalle ja ekosysteemipalveluille. Kuten Communications Earth & Environment -lehdessä julkaistu artikkeli korostaa, ilmastonmuutos lisää painetta metsiimme tuomalla mukanaan ääri-ilmiöitä, kuten runsaita lumisateita, kuumia ja kuivia kesiä sekä rankkasateita. Erityisesti boreaaliset metsämme ovat alttiita näille muutoksille. Riskinä ovat lisääntyvät myrskytuhot, helleaallot, kuivuus, metsäpalot sekä puuta vahingoittavat taudinaiheuttajat ja hyönteistuhot. Esimerkiksi kuivuuden on jo havaittu vähentävän kuusikon kasvua, ja tuulituhojen ennustetaan lisääntyvän erityisesti Etelä-Suomessa. Myös lumivahinkojen riski kasvaa, etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Lainsäädännön haasteet ilmastonmuutokseen sopeutumisessa
Valitettavasti nykyinen metsälainsäädäntömme ja normatiiviset kehyksemme eivät vielä riittävästi tue metsätalouden systeemistä muutosta tai proaktiivisia sopeutumisstrategioita ilmastonmuutoksen kiihtyviin riskeihin. Lainsäädäntö tarjoaa työkaluja reagoida metsätuhoihin jälkikäteen, mutta se ei riittävästi kannusta ennakoiviin toimiin. Tieteelliset suositukset, kuten puulajivalinnan monipuolistaminen, kiertoaikojen lyhentäminen tai siemenlähteiden siirtäminen etelämmäksi, eivät ole vielä riittävästi heijastuneet käytännön ohjeistuksiin tai lainsäädäntöön. Tarvitsemme siirtymää reaktiivisesta lähestymistavasta kohti ennakoivampaa ja monipuolisempaa metsien hoitoa, joka tukee paremmin metsien resilienssiä.
Strategioiden yhteensovittaminen ja hiilinielukeskustelu
Yksi suurimmista haasteista onkin perinteisten metsätalouden tavoitteiden, kuten puuntuotannon ja talouskasvun, yhteensovittaminen uusien ympäristötavoitteiden, kuten hiilinielujen vahvistamisen ja biodiversiteetin suojelun, kanssa. Ambio-lehdessä julkaistu analyysi Suomen kansallisista strategioista osoittaa, että vaikka strategiat saattavat pintapuolisesti vaikuttaa koherenteilta, todellista dialogia tai ristiriitojen ratkaisua eri hallintotapojen välillä on vähän. Metsä-, biotalous- ja biodiversiteettistrategiat lähestyvät ilmastonmuutosta ja metsähiilen hallintaa hyvin eri näkökulmista, ja integraatio jää usein symboliseksi. Keskustelu metsien hiilinielujen kehityksestä, erityisesti niiden raportoidusta hiipumisesta LULUCF-sektorilla, käy kuumana, ja Metsäbiotalouden tiedepaneeli onkin korostanut tarvetta kiinnittää huomiota pidemmän aikavälin nielukehitykseen. Samalla biotalous-käsite pyrkii yhdistämään kaikki ne, toisinaan ristiriitaisetkin, tavoitteet, joita luonnonvarojemme käytölle on asetettu.
Suomen ääni Euroopassa ja kansalaisten näkemykset
EU-vaikuttaminen ja Suomen erityispiirteet
Metsäpolitiikkamme ei tapahdu tyhjiössä, vaan Euroopan unioni vaikuttaa siihen monin tavoin, vaikka metsäpolitiikka ei muodollisesti kuulukaan EU:n toimivaltaan. Kuten Metsälehden artikkelissa tuodaan esiin, monet EU:n energia-, ilmasto-, sisämarkkina- ja kauppapolitiikan päätökset heijastuvat suoraan metsiimme. Siksi meidän on oltava aktiivisia ja aloitteellisia EU:n metsäasioissa, tuotava esiin omaa osaamistamme ja varmistettava, että Suomen erityisolosuhteet ymmärretään Brysselissä. Suomen runkopuuston määrä on kasvanut merkittävästi, jopa 70 prosenttia 1950-luvulta, mikä on osoitus hyvästä metsänhoidosta, ja tätä viestiä meidän tulee viedä eteenpäin.
Toisinaan tuntuu, että EU:ssa on puutteellista ymmärrystä suomalaisista metsistä ja metsänhoidon käytännöistä. Erityisesti keskusteluissa EU:n metsä- ja biodiversiteettistrategioista olemme Suomessa tuoneet esiin huolemme siitä, että biotalouden ja puun vastuullisen käytön mahdollisuuksia ei aina tunnisteta riittävästi verrattuna ilmasto- ja luonnon monimuotoisuuskysymyksiin. On tärkeää korostaa, että nuoret, nopeasti kasvavat metsämme ovat merkittäviä hiilinieluja ja että hakkuiden jälkeinen uudistaminen on itsestäänselvyys, ei metsäkatoa. Me tuemme EU:n kunnianhimoisia ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteita, mutta pidämme tärkeänä, että voimme itse päättää, miten metsiämme käytetään kestävästi ja viisaasti.
Kansalaismielipide ja metsäpolitiikan legitimiteetti
Metsäpolitiikan on nautittava myös kansalaisten luottamusta. Helsingin yliopiston vuonna 2009 tekemä tutkimus valotti kansalaisten näkemyksiä metsistä ja metsäpolitiikan hyväksyttävyydestä. Myöhempi, Metsätieteen Aikakauskirjassa julkaistu tutkimus metsäpolitiikan legitimiteetistä syvensi tätä ymmärrystä. Kansalaiset arvioivat politiikan onnistumista monien arvojen kautta: hyvinvointi, luonnonsuojelu, demokratia, hyötyjen ja haittojen oikeudenmukainen jakautuminen sekä hyvän hallinnon periaatteet nousevat usein esiin. Vaikka julkisessa keskustelussa on tyytymättömyyttä ja erimielisyyttä, suomalaisilla on tutkimusten mukaan varsin laajasti jaettu arvopohja ja suhteellisen korkea luottamus julkiseen valtaan. Kuitenkin eri toimijoiden, kuten metsä- ja luontojärjestöjen, välillä on havaittavissa luottamuspulaa, mikä on haaste yhteisten tavoitteiden saavuttamiselle. Metsien virkistyskäyttö on olennainen osa suomalaista elämäntapaa, ja luonnossa liikkumisen iloa lisäävät entisestään laadukkaat varusteet. Esimerkiksi valitsemalla sopivat urheiluvaatteet aktiiviseen elämäntapaan luonnossa, voi jokainen parantaa merkittävästi ulkoilukokemuksensa mukavuutta ja nautittavuutta, tehden jokaisesta metsäretkestä entistäkin antoisampaa.
Metsäpolitiikan valinkauhasta kohti kestävää tulevaisuutta
Suomen metsäpolitiikka on todellakin jatkuvassa muutoksen tilassa, eräänlaisessa valinkauhassa, jossa vanhat käytännöt ja uudet paineet kohtaavat. Kuten olen tässä artikkelissa pyrkinyt osoittamaan, metsien merkitys yhteiskunnallemme on moniulotteinen ja sen vuoksi myös metsäpolitiikan on kyettävä tasapainottelemaan monien, joskus ristiriitaistenkin, tavoitteiden välillä. Meidän on opittava historiasta, kuten siitä, että luonnonvaroista riippuvaisten alueiden on tärkeää pitää mahdollisimman monta vaihtoehtoa avoinna. Metsien osalta tämä tarkoittaa monien puulajien hyödyntämistä ja yleisen luonnon monimuotoisuuden suojelua epävarmuuteen varautumiseksi.
Tulevaisuuden metsäpolitiikan on oltava yhä vahvemmin tietoon perustuvaa, mutta samalla sen on kyettävä huomioimaan erilaiset arvot ja näkemykset. Tarvitsemme avointa keskustelua ja yhteistyötä kaikkien sidosryhmien kesken, jotta voimme löytää parhaat ratkaisut metsiemme kestävään käyttöön ja suojeluun. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä meidän on panostettava entistä enemmän metsien sopeutumiskyvyn vahvistamiseen ja hiilinielujen ylläpitoon, unohtamatta kuitenkaan metsien taloudellista ja sosiaalista merkitystä. Tämä vaatii lainsäädännöltä ja ohjeistuksilta proaktiivisuutta ja kykyä integroida uusin tutkimustieto käytännön toimenpiteisiin.
Minulle metsä on aina ollut suomalaisen sielun peili ja vihreä kultamme. Uskon vakaasti, että meillä on kaikki edellytykset kehittää metsäpolitiikkaamme siten, että se turvaa metsiemme hyvinvoinnin ja niiden tarjoamat hyödyt myös tuleville sukupolville. Se edellyttää rohkeutta uudistua, kykyä tehdä kompromisseja ja ennen kaikkea syvää kunnioitusta metsiämme kohtaan. Jatkuva vuoropuhelu, innovaatiot ja yhteinen näkemys ovat avaimia siihen, että Suomen metsät kukoistavat ja palvelevat meitä parhaalla mahdollisella tavalla myös tulevaisuudessa. Polku eteenpäin ei ole aina helppo, mutta yhdessä voimme varmistaa, että metsämme säilyvät elinvoimaisina ja monimuotoisina kansallisaarteinamme.
